Anna mä avaan vähän, miksi mä oon tässä.
Kaikki tarjoamani kuvauspalvelut pyörii hyvin tiiviisti vanhemmuuden ja perhe-elämän ympärillä. Aihealue, jonka puitteissa mulla on paljon samaistumispintaa ja iso tunneside.
Kun mä oon tullut äidiksi yli 9 vuotta sitten koin aivan järjetöntä painetta olla täydellinen. Täydellisen hyvä äiti, kiltti nainen, kodinhengetär, ideaalikumppani ja miellyttäjä mielellään jokaiselle kanssakulkijalle. Voit vaan kuvitella mihin tämä kaikki johti; olin lopenuupunut kuori Anskusta, joka loppujenlopuksi ei ollut enää kellekään mitään. Ei ainakaan itselleen.
Vuosien varrella oon tehnyt työtä ymmärtääkseni ja hyväksyäkseni monenlaiset tavat olla äiti, etenkin sen omani kaikessa moninaisuudessaan. Äitiyden alkutaipaleelle olisin itse kaivannut enemmän kohtaamisia ihmisten kanssa jotka olisi kuunnellut tuomitsematta ja empaattisesti, muistuttanut kuinka riitän ja jättänyt asettamatta lisää paineita tavoitella taas jotain "parempaa" suoritusta. Tai olisi ollut mulle vain sellainen ihminen lähellä, jonka seurassa uskallan olla aidosti oma itsenä kaikkine ajatukseni. Monesti koin olevani vääränlainen, mun ajatusten olevan vääriä ja jotenkin "äitiyteen kuulumattomia". Vaikkei niin tietenkään ollut - voisinpa sen sanoa nuorelle itselleni, tuolle tuoreelle äidille nyt, häntä halaten.
Mä haluan olla sun matkalla tällainen ihminen.
Kun alotin valokuvaamisen pian 6. vuotta sitten en vielä osannut ajatellakaan sen syvyyttä ja merkityksellisyyttä. Sitä, miten sen kautta voi edelleen itse oppia ja käsitellä tätä hyvin turhauttavaa äitimyyttiä. Mutta tärkeinpänä: miten sen myötä voi olla toisen vanhemman tukena niin sanoin, pelkällä läsnäololla & kuuntelemalla sekä konkreettisesti näyttämällä, kuinka todella riittää juuri noin. Muistuttaa kuinka vaikeatkin tunteet ja hetket on osa onnellista elämää. Mitään ei tarvitse poistaa, piilottaa tai peitellä. Kaikilla meillä on omanlaiset äitiyden näkymät ja jokainen niistä on täydellisen oikein. <3
Haluan jakaa vielä mun yhden tällaisen omakohtaisen kokemuksen siitä, miten iso merkitys yhdellä lyhyelläkin kohtaamisella voi olla näin hauraassa ja herkässä elämänvaiheessa, tuoreena vanhempana;
Olin toisen lapsen jälkeen taistellut monta viikkoa imetyksen kanssa hiki hatussa, kun menin viimein imetysohjaajalle. Siellä tämän ihmisen vierellä koin todella tulleeni nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäni, uskalsin olla haavoittuvainen ja jakaa niitä aitoja ajatuksia liittyen tähän elämänvaiheeseen pienen vauvan kanssa. Käynnin lopuksi hän sanoi mulle, että "toivottavasti tiedät, miten mielettömän ihana äiti olet sun lapsille."
Tähän hetkeen, tunteeseen ja voimaan jonka hänen sanoista ja läsnäolosta sain, oon palannut nyt 6. vuoden ajan. Se on vahvistanut jollain hurjan voimakkaalla tavalla mun omaa äiti-identiteettiä ja rohkeutta toteuttaa omanlaista vanhemmuutta, jakaa aidosti ajatuksia ja pyytää myös apua. Noihin muutamaan sanaan ja niiden tuomaan tunteeseen oon palannut monesti vaikeina päivinä ja väsyneinä iltoina.
Mä en siis koskaan vähättele kohtaamisen ja läsnäolon, sanallisen ja sanattoman viestinnän merkitystä. Tiedän miten suuri osa se on tällaista merkityksellistä kokonaisuutta kuin valokuvaus. Sun haluan saavan samanlaisen muiston, tunteen, voiman ja rohkeuden.
