Kuvausehdot
Maksutapana toimii laskutus. Kaikki hinnastoni hinnat sisältävät alv. 24%. Valmiit kuvagalleriat koostuvat kaikista valokuvaajan valitsemista onnistuneista otoksista. Kuvagalleriat sisältävät sekä värillisiä että mustavalkoisia kuvia ja galleriaan kuuluu kuvia vähintään 80kpl.
Kuvausmaksun maksamalla asiakas hyväksyy kuvausehdot ja asiakas tutustuu kuvausehtoihin ennen kuvausta. Kuvausvaraus on sitova, sitä on kuitenkin mahdollista siirtää esimerkiksi sairastapauksen myötä. Sekä kuvaaja että kuvattava ovat velvollisia ilmoittamaan toiselle osapuolelle sairastumisestaan ja tällöin kuvauksia tulee siirtää. Sairastumisesta toivoisin ilmoitettavan mahdollisimman pian ja kuitenkin viimeistään 24 tunnin sisällä kuvauksen alkamisajankohdasta. Jos kuvausaika perutaan kokonaan ilman painavaa syytä, kuvausmaksua ei palauteta.
Asiakas tutustuu kuvaajan portfolioon ja hyväksyy portfolion mukaisen kuvaustyylin sekä tavan jälkikäsitellä kuvat. Mahdolliset toiveet värillisistä kuvista tai toisinpäin on esitettävä valmiin kuvagallerian saamisen yhteydessä. Kuvia ei saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle ilman valokuvaajan lupaa. Valokuvaaja säilyttää kuvia itsellään 4kk ajan.
Hinnat ovat voimassa toistaiseksi, oikeus muutoksiin pidätetään. Miljöökuvauksissa on aina säävaraus ja huonon sään yllättäessä kuvaukset voidaan siirtää asiakkaan toiveen mukaan joko studiolle tai toiselle päivälle.
Lahjakortteja on mahdollista ostaa kaikkiin kuvauksiin. Lahjakortti toimitetaan sähköisesti tulostettavana versiona maksusuorituksen jälkeen. Lahjakortti on käytettävä vuoden sisällä ostopäivästä.
Asiakas saa käyttää ostamiaan kuvia vapaasti mutta niitä ei saa jälkikäsitellä, rajata eikä muuttaa. Kuvat ovat kuvaajan tekemää taidetta ja käsitelty kuvaajan toimesta parhaaseen mahdolliseen muotoonsa. Mainitsethan aina kuvia käyttäessäsi kuvaajan joko instagramissa @anskuadeliinaphotography ja #anskuadeliinaphotography tai facebookissa Anskuadeliina Photography. Kuvaajalla on oikeus käyttää valokuvia portfoliossaan ja markkinoinnissa.