Newbornkuvaus Tampere, Helsinki ja koko Suomi
vastasyntyneen kuvaus - pysähtyminen ensiviikkoihin perheenä
Vauvan syntymä ja ensimmäiset viikot yhdessä, oli sitten kyse ensimmäisestä lapsesta tai vaikka neljännestä, tuo mukanaan tuoreille vanhemmille tunteita laidasta laitaan. Mitä suurinta onnea, rakkautta ja kiitollisuutta, samalla ehkä huolta ja jännitystäkin. Haluan että tiedät: saat tulla luokseni kaikkine tunteinesi - omana itsenäsi. Lupaan että näissä ensimmäisissä viikoissa on kaikesta moninaisuudestaan huolimatta niin monia ajan pysäyttämisen arvoisia asioita ja hetkiä, joihin haluat myöhemmin elämässä palata.
Tämä on elämässäsi ajanjakso joka muuttaa paljon. En rehellisesti keksi tämän tärkeämpää hetkeä ikuistettavaksi teidän elämässä. Toivon, että voin olla tukena omalta osaltani teidän matkalla ja tarjota teille korvaamattoman arvokkaita muistoja vauvanne saapuessa ja maailmanne mullistuessa.
Omankin kokemukseni mukaan nämä kuvat vastasyntyneen kanssa on jotain niin arvokasta ja tärkeää, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Newbornkuvien todellisen arvon ymmärtää kyllä - ei välttämättä vielä raskausaikana, eikä aina kuvauksen varausvaiheessa. Mutta kuvat nähdessään ja viimeistään niitä ihastellessaan vauvan kasvettua isommaksi.
Vastasyntyneen kuvaus toteutetaan yleensä vauvan ollessa alle kolmen viikon ikäinen ja kuvaukseen on hyvä varata n. 2h verran aikaa. Saat sähköpostiin ennen kuvausta kattavan kuvausinfon, jossa kerron lisää kuvauksen kulusta ja annan valmistautumisvinkkini kuvaukseen vauvan kanssa. Tyyliini ja tapaani toteuttaa newbornkuvauksia kuuluu kattavasti kuvia koko perheestä yhdessä tässä hetkessä vauvan saavuttua sitä täydentämään, vauvasta yksin, tunnelmallisia suloisimpia yksityiskohtia, kuvia mahdollisten sisarusten kanssa ja molempien vanhempien kanssa. Newbornkuvaus on siis hyvin laaja kokonaisuus kaikkea sitä, mitä tässä hetkessä yhdessä tunnette.
Newbornkuvaukset ovat sydämeni työ ja rakastan ikuistaa teidän perhettä tässä uudessa elämänvaiheessa. Tämän rakkaan aiheen parissa tahdon kehittyä sekä kehittää itseäni jatkuvasti ja olenkin osallistunut 2025 kesällä Australialaisen newbornkuvaajan kaksipäiväiseen koulutuspäivään keskittyen tunnelmallisten vauvakuvien luomiseen. Jo viiden vuoden ajan olen saanut myös itse kouluttaa ja mentoroida Suomalaisia vauvakuvaajia ihanan kuvauselämyksen tarjoamiseksi. Olen toiselta ammatiltani lastensairaanhoitaja ja omaan vahvan pohjan vastasyntyneiden parissa sekä lisäksi olen imetysohjaaja (WHO+ syventävä koulutus).
Turvallinen newbornkuvaus on erityisosaamistani.
Toivon, että rakkaus tätä työtä kohtaan välittyy kuvista sinulle saakka. <3
turvallinen vauvakuvauskokemus & lupaus lempeästä kohtaamisesta
vastasyntyneen kuvaus studion rauhassa tai kodin lämmössä
Newbornkuvaus voidaan toteuttaa mun kauniilla luonnonvalostudiollani Nokialla, jossa on optimaaliset ja tarkoin harkitut olosuhteet vastasyntyneen kuvaamista ajatellen. Kuvaus voidaan toteuttaa myös teidän oman kodin rauhassa ja lämmössä jos niin toivotte; saavun mielelläni juuri sinne missä te toivotte teidät ikuistettavan ympäri Suomen. <3
Studiokuvauksissa hyödynnän beanbagia vauvan kuvaamiseen ja kapaloin pikkuista hyvin luonnollista olemusta korostaen & rentoon tyyliin. Kotikuvaukset toteutan teidän vuorovaikutusta ja autenttista postpartum -arkea korostaen saapuen paikalle pelkästään kamerani kanssa.
Newbornkuvauksessa pääpaino on aina teidän rakkaudessa & yhteydessä, uuden yhteisen elämän alussa, tunteiden tallettamisessa, ihanan yhteisen kokemuksen fiilistelyssä & pysähtymisessä hetkeen.
more about NEWBORN
 
Isän kokemus
 
Niin kuin sulle alussa kerroin, kuvattavana oleminen on ollut mulle aina epämiellyttävää ja kiusallista. Ja se on aina näkynyt kuvissa naamasta. Kokemus sun kanssa oli ihmeellisen erilainen. Jotenkin niin luonnollinen ja lämminhenkinen. Osaat vauvojen lisäksi käsitellä nerokkaasti myös hermostuneita isiäkin. Kun kuvia katsoi ensimmäisen kerran olin aivan liikuttunut niiden tunnelmasta. Ja se tunnelma välittyy niistä vielä sadannen kerran jälkeenkin. Sellaisen ilmiön haluan vielä avata; kun olen katsonut ottamiasi kuvia vaimostani olen joka kerta rakastunut uudelleen vain enemmän.
Kiitoksia sulle mielettömästi. Tällä kaikella on ollut enemmänkin merkitystä kuin alkuperäisesti ajattelin, tämä on paljon enemmän kuin vain muisto uudesta prinsessasta.
Äidin kokemus
 
 
"Kiitos aivan ihanista kuvista. En osaa sanoin kuvailla, miten tärkeitä ja rakkaita muistoja nuo ovat meille. Ollaan todella vaikuttuneita siitä, millaisia hetkiä olet kaiken keskellä onnistunut ikuistamaan. Oot Ansku äärimmäisen taitava siinä mitä teet, toivottavasti muistat sen.
Kiitos siitä, miten kohtasit meidät ja lapset. Vauhdikas taapero aiheuttaa helposti itselle stressiä ja turhautumistakin välillä, mutta sun rauhallinen olemus rauhoitti myös omaa mieltä. Kiitos että jaksoit viihdyttää esikoista ja auttaa vauvan hoidossa. Kiitos myös siitä, että sulla tuntui olevan kaikki maailman aika tuona päivänä vain meitä varten.
Me tavataan vielä varmasti useammankin kerran, sillä susta tuli ehdottomasti meidän perheen luottokuvaaja."
Newbornkuvauksen varaaminen
Newbornkuvauksen kannattaa varata jo raskausaikana ja voit tehdä sen heti, kun tiedät lasketun ajan. Kuvaus vahvistetaan kalenteriin lasketun ajan mukaan, mutta lopullinen kuvauspäivä sovitaan yhdessä vauvan synnyttyä! Kun varaat kuvauksen ajoissa, voin taata kuvausajan vauvan ensiviikoille, kun hän on vielä aivan pieni ja tuore.
Usein kysyttyä newbornkuvauksesta
Tarvitseeko vastasyntyneenkuvaukseen olla vauvalle mukana kuvausvaatteita?
Studioltani löytyy kaikki tarvittava vauvaa varten vastasyntyneenkuvaukseen. Käytämme kuvauksessa rentoja kapalokankaita, sekä kuvaamme vauvaa usein omalla bodyllä ja pelkällä vaipalla. Mitään muuta ei tarvita, vaan vauva riittää täydellisesti omana ihanana itsenään. Vaatteita ei siis vauvaa varten tarvitse miettiä, mutta kannattaa saapua kuvaukseen mahdollisimman rennoissa helposti riisuttavissa vaatteissa.
Kauanko vastasyntyneenkuvaus kestää?
Vastasyntyneenkuvaus on kiireetön kokemus kanssani, joka kestää yleensä kaikkea väliltä 1,5-3h riippuen täysin siitä kuinka paljon taukoja vauva & perhe tarvitsee. Vauva saa syödä niin usein kun täytyy ja vaipanvaihtotaukoja otetaan myös monia. Vauvakuvaus kanssani on monipuolinen kokonaisuus sisältäen kuvia vauvasta yksin, yhdessä molempien vanhempien kanssa, mahdollisten isosisarusten kanssa sekä koko perheestä yhdessä tässä hetkessä elämää. Siksi otamme sen ajan mitä tarvitsee, jotta saamme nämä kaikki tärkeät muistot teille talteen. Toimimme tietysti turhia viivyttelemättä mutta ilman turhaa kiirettä. Haluan että tässä hetkessä säilyy teille rauha ja mahdollisuus fiilistellä & nauttia sun rakkaista.
Voiko isommat sisarukset tulla mukaan vastasyntyneenkuvaukseen?
Vastasyntyneenkuvaukseen on lämpimästi tervetullut koko perhe. Ikuistan mielelläni teidän perheen elämää, sellaisena kuin se tässä hetkessä aidosti onkin. Isompien sisarusten kanssa toimin ikätason huomioiden ja leikin kautta, ohjaan sillä tavalla mikä tuntuu siinä hetkessä luontevalta olla vauvan lähellä. Studiolta löytyy leluja ja tutkittavaa sekä lupaan olla apukäsinä kaikessa. Kannattelen kuvaushetken teitä kaikkia ja huomioin isommat sisarukset myös koko kuvaushetken ajan. Yleensä tämä kokemus on lapsillekin ihana ja aina mennyt hienosti monenkin isosisaruksen kanssa.
Miten voin varata kuvauksen jo raskausaikana, kun en tiedä koska vauva syntyy?
Kuvaus kirjataan kalenteriini lasketun ajan perusteella ja raskausaikana varaamalla varmistat paikan teidän perheelle syntyi vauva sitten ennen tai jälkeen lasketun. Lopullinen kuvauspäivä ja -aika sovitaan yhdessä vauvan syntymän jälkeen ja voit tällöin olla yhteydessä instagramin, sähköpostin tai puhelimen välityksellä!
Koska vastasyntyneenkuvaus toteutetaan?
Kuvaan ihan kaikenikäisiä vauvoja, mutta etenkin jos halutaan tallettaa ihan ensimmäisten viikkojen tunnelmia & tuoretta unista vauvaa sekä vanhemmuuden ensihetkiä kuvataan kahden ensimmäisen viikon aikana syntymästä. Jos heräät kuvaustoiveisiin vasta tämän ajan jälkeen, laita silti koska tahansa viestiä. Jokaisessa vauvavuoden vaiheessa on tärkeää ikuistettavaa ja muistettavaa, vaikka ihan ensiviikot olisivatkin jo menneet ohitse.