Valokuvaaja Ansku Laurila.

Ihanaa, että löysit tänne!


Mä olen Ansku, 30 -vuotias Tampereella asusteleva kolmen lapsen äiti ja vaimo. Kohtaan työssäni äitejä, isiä, kaikenikäisiä vauvoja ja lapsia - hyvin erilaisia perheitä. Ikuistan heille pysyviä sielussa tuntuvia muistoja vuosilta jotka tuntuvat kuluvan kaikista nopeiten. Olen toiselta ammatiltani lastensairaanhoitaja; aiemman työni kautta olen saanut paljon avaimia perheiden kohtaamiseen ja läsnäolon merkitykseen.


Arvoni & lähtökohtani jotka ohjaavat kaikkea toimintaani ovat läsnäolo, kohtaaminen, rakkaus, aitous ja lämpö. Mä haluan tarjota sulle tässä kiireisen arjen keskellä hetken, jolloin voit kokea tulleesi kuulluksi ja nähdyksi omana itsenäsi. Haluan olla sulle etäisen ammattilaisen sijaan kuin ystävä, jonka luokse tulet kahville. Haluan, että voit näyttää kaikkia tunteitasi pelkäämättä tulevasi tuomituksi ja luoda sulle turvallisen tilan olla omanlaisesi vanhempi.


Valokuvauksen pariin löysin keskimmäisen lapseni ollessa vastasyntynyt; toivoin voivani pysäyttää ajan tuohon hetkeen. Muistot näiltä vuosilta on antaneet mulle itselleni niin paljon, ja niiden kautta olen käsitellyt niitä vaikeitakin tunteita ja hetkiä äitiydessä. Halusin tarjota tätä tunnetta ja mahdollisuutta myös muille ja siksi ollaan nyt tässä pisteessä, tekemässä työtä jonka koen todella merkitykselliseksi & rakkaaksi.


Kanssani saat pysähtyä sen äärelle mikä merkitsee ja muistaa vielä kirkkaammin mitä kaikkea hyvää & ihanaa olet elämään saanut. Miten onnistunut äiti olet, koska todella olet maailman paras sellainen sun lapsille. Pysäyttää aikaa ja nähdä jotain pelkkää ulkonäköä syvempää & tärkeämpää; yhteyttä ja rakkautta.


Mulle korvaamatonta on se, että pääsen tallentamaan ihmisten aitoja tunteita ja reaktioita. Mielestäni kuvat ovat onnistuneita kun niistä välittyy katsojalle fiilistä. Rakastan tunnelmallisia mustavalkoisia kuvia, joihin oletkin ehkä portfoliossani törmännyt.


Valokuvaus merkitsee minulle jatkuvaa oppimisprosessia ja yrittäjänä toimiminen taas vastuuta, mutta myös paljon vapautta tehdä asioita omalla tavallani. Olen saanut toimia valokuvausyrittäjänä jo 5 vuoden verran ja nämä vuodet on olleet aivan elämäni parhaita & opettaneet mulle hyvin paljon.

Vauvakuvaaja ja perhekuvaaja Ansku Laurila Tampere.

kuva: Janita Laaksonen

Palautteita hetkistä mun kanssa

Miltä vauvakuvat voi tuntua?

"Olispa saanut nauhalle jokaisen reaktion, huokaisun ja onnen kiljahduksen mitä näitä katsoessa tuli. Taisin jossain kohtaa pompahtaa tasajalkaa! Voi Ansku herranjestas sentään, EN KESTÄ miten upeita ja ihania nämä on. Siihen oli syy että laitoin viestiä nimenomaan sulle ja tässähän se nähtiin taas että miksi. <3 Saispa jotenkin sanoitettua tähän miten tärkeitä nää kuvat on, mutta uskon että sä kyllä tiedät mitä tarkoitan. Mun sydän ei kestä!"

Vauvakuvaus, odotusajankuvaus ja perhekuvaus Tampereella valokuvaaja Ansku Laurilan kanssa.

Vauvakuvaus Tampereella vastasyntyneen kanssa.

Lapset on hyvin lähellä mun sydäntä ja rakastan höpötellä & touhuta heidän kanssaan. Uskon, että tulet huomaamaan tämän hyvin nopeasti kun olette seurassani. Lapset ja vauvat kuuluvat siinä mielessä isolta osalta myös elämääni, että olen valmistunut lastensairaanhoitajaksi 6 vuotta sitten ja työskennellyt vauvojen kanssa useamman vuoden tämän aiemman ammattini myötä. Pienten ihanuuksien kanssa toimiminen sujuu minulta hyvin luontevasti ja koko sydämestäni rakastan mahdollisuutta olla heille turvallinen syli. Vauvan turvallisuus ja hyvinvointi on mulle kaikki kaikessa, tämä näkyy myös työskentelyssäni. Käsittelen vauvoja hyvin varmoin ottein ja sen myötä viestin myös vauvalle, että hän on turvassa kanssani.


Haluan että tiedät: sinulla on minun 100% tuki kuvauksen varaamisesta alkaen. Jännittäminen on täysin normaalia ja sallittua, mutta lupaan että siitä pääset hyvin nopeasti eroon kanssani. Minun seurassani sinä saat olla täysin oma itsesi mitään tunteita piilottelematta. Me ei koskaan tavoitella täydellisyyttä, minun näkökulmastani kauneutta & täydellistä on aito sinä.


Toivon saavani kulkea mukana teidän matkalla aina raskausajasta perhekuvauksiin, kun lapset ovat kasvaneet jo isommiksi. Kiitos, kun saan tallettaa teille kaikista tärkeimmän; rakkauden ja yhteyden.


Newbornkuvaus Tampere.
kuvauselämys kanssani


Kun investoit kuvaukseen kanssani, mitä kauniiden kuvien lisäksi saat?


Muistoja, joissa olet itsekin mukana.

Pysähdyshetken kiireisen arjen keskelle.

Hetken lämpimän ystävän kanssa, joka näkee & kuulee sinut.

Muistutuksen kaikesta hyvästä ja ihanasta, mitä teidän elämässä on.

Elämyksen jota voitte yhdessä fiilistellä ja innolla odottaa.

Kuvia, joiden myötä voit käsitellä vanhemmuuden moninaista tunnekirjoa.

Hetkiä talletettuna, joihin voit palata niinä päivinä kun kaipaat muistutusta teidän yhteydestä ja rakkaudesta.

Ajan pysäytyksen sun rakkaimpien kanssa, jolloin muu maailma unohtuu hetkeksi.


Syvää merkitystä.



my happy place

Studio

Kaunis luonnonvalostudioni sijaitsee Nokialla, Nansotalo -nimisessä vanhassa tehdasrakennuksessa. Studio on ilmeeltään vaalea & ajaton ja pehmeää valoa siellä riittää ympäri vuoden. Studio on suunniteltu vastaamaan täydellisesti teidän tarpeitanne kuvausta ajatellen. Studion vaaleat sävyt ja luonnollisuus mahdollistavat sen, että mikään ei vie huomiota kuvien tärkeimmistä - eli teistä. Mitään sen erityisempää rekvisiittaa ei kaivata vaan riitätte ihanasti juuri omana itsenänne.

Luonnollinen vauvakuvaus.

Tanhuankatu 2, Nokia

@anskulaurila